KonttinenCoaching.com Ajankohtaista Turun MX2 SM 19.8.2006
   
AJANKOHTAISTA
 
Turun MX2 SM 19.8.2006

Vierailevina tähtinä Turussa nähtiin Matti Seistola ja Samuli Aro, jotka toivat kaivattua lisäpiristystä SM-sarjaan. Kumpikaan ei silti pystynyt Remestä voittamaan, mutta jo aika-ajossa nähtiin, ketkä tulivat olemaan päivän nopeimmat myös erissä. Seistolan murheena olivat kaasuttajan ongelmat, jotka näkyivät pyörän uupumisena hyppyreiden jälkeen ja terävissä pateissa. Pienten kaasuttajasäätöjen jälkeen saatiin Seistolan lainapyörä toimimaan kuitenkin siten, että vain kaksi sadasosaa erotti aika-ajossa Eeron ja Masan. Tämän perusteella oli lupa odottaa jännittävää taistelua kärjessä. Jännittäviä hetkiä koettiinkin, mutta ei aivan, kuten moni oli varmasti ennustanut.

Ensimmäisessä Toni Eriksson aloitti kärjessä, mutta takaa tulivat nopeasti ohi Poikela, Seistola ja Aro. Parin kierroksen jälkeen Pirinen ja Remes kaatuivat ja näytti siltä, että Seistola ajaa helppoon voittoon ohitettuaan Poikelan. Takaa tulivat kuitenkin hurjaa vauhtia sekä Remes että Pirinen. Jukka kuitenkin kaatui toistamiseen ja takaa-ajoa jatkoi Eero. Seistola väsyi hieman ja Eero onnistui ajamaan voittoon ohittamalla Masan muutama kierros ennen maalia ja kolmanneksi ajoi varmaa työtä tehnyt Aro ennen Piristä ja Poikelaa.

Toisessa erässä Pirinen aloitti vahvasti ja onnistui ajamaan muutaman sekunnin eron Seistolaan ja Remekseen. Seistola sai muutaman kierroksen jälkeen kuitenkin rytmistä kiinni ajoi Pirisen eron kiinni. Remes seurasi perässä ja erän puolivälissä kolmikko kävi kovaa taistelua johtopaikasta. Kolmikko saavutti ryppään kierroksella ohitettavia, jolloin Seistola ajoi edellä ajaneen takapyörään ja kaatui menettäen näin mahdollisuuden kärkitaisteluun. Eero onnistui pian ohittamaan Jukan ja maaliin tultiin järjestyksessä Remes, Pirinen, Lehmusvirta, Seistola ja Aro.

Seistolan kaatuminen ei ollut tämän kilpailun ainoa näkyvä kierroksella ohitettavista johtunut ikävä tilanne. SM-motocrossin heikoiksi lenkeiksi ovat jo monta kertaa tämänkin kauden aikana osoittautuneet kierroksella ohitettavat. Lisäksi Turun rata ei ole kaikkein helpoimpia ohittamiseen ja sinisiä lippuja ei rata huomioon ottaen ollut läheskään tarpeeksi. Kuitenkin tärkeimmässä roolissa ovat kierroksella ohitettavat itse, joiden täytyy pystyä seuraamaan tilannetta ja antaa tilaa nopeammille. Monessa kerhossa olisi siis edustuskuljettajilleen koulutuksen paikka.

Seistolan ja Aron vierailu SM-sarjassa oli erittäin positiivinen virkistys niin katsojille kuin kuljettajillekin. SM-sarjaa ajavat kuljettajat pystyvät näin myös vertaamaan omaa vauhtiaan kansainväliseen tasoon. Nyt tuli selväksi, että Remeksen kannattaa, kuten on jo tehnytkin, ajaa myös MM-sarjan osakilpailuja ja pyrkiä näin lähemmäksi vielä melko kaukana olevaa maailman kärkeä. Tärkeää Eerolle on myös saada lisää kokemusta varsin erilaisista radoista suomen ratoihin verrattuna. MM-sarjan taso on erittäin kova ja siksi usein myös suomalaisten MM-sarjaa kiertävien kuljettajien hyvätkin tulokset eivät vakuuta koko suomalaista crossiyleisöä. Vastaavasti taas kotimaisemissa ajavien kuljettajien tasosta saadaan tällöin hieman todellisuutta parempi kuva. On kuitenkin muistettava, että ennen maailmalle lähtemistään nämä harvat suomalaiset MM-sarjan kuljettajat ovat olleet selvästi muita nopeampia ja siksi lähteneet MM-sarjaan. Kuljettajien vauhti ei myöskään MM-sarjaa ajaessa huonone eikä harjoittelu vähene kuin uran loppupuolella, joten tilanne SM-sarjan kärjessä tiivistyisi huomattavasti, jos näillä kuljettajilla olisi mahdollisuus ajaa myös SM-sarja. Nykyisellä MM-systeemillä se on kuitenkin mahdotonta. Onneksi kuitenkin välillä tulee joillekin mahdollisuus tehdä vierailuja ja kohottaa kilpailujen arvoa entisestään.

Kuvia galleriassa!


Takaisin
 
 
Yhteistyössä
KC-Team
Galleria
KonttinenCoaching  |  Kaivotie 23 as 2, 01900 Nurmijärvi  |  040 708 4947  |  tomi(a)konttinencoaching.com
Copyright © 2005 KonttinenCoaching