KonttinenCoaching.com Ajankohtaista Syksyn ja talven puurtamista
   
AJANKOHTAISTA
 
Syksyn ja talven puurtamista

Syksy on mennyt kovaa vauhtia eteenpäin ja viimeisistä SM-osakilpailuista on jo vierähtänyt noin pari kuukautta. Harjoittelun osalta tämä tarkoittaa, että lepokausi on pidetty ja ensi kauteen tähyävillä alkaa jo olla peruskuntoharjoittelu hyvässä vauhdissa. Kuntotestejä on tehty jopa odotettua enemmän ja tehdään edelleen paljon. On ollut ilo nähdä, kuinka moni sekä kilpa- että harrastajakuljettajista haluaa kehittää suorituskykyään tulevaa vuotta kohti. Kilpaurheilijoiden testaaminen sinänsä on osa normaalia huippusuorituskykyyn tähtäämistä, mutta edistyksellistä on ollut etenkin harrastajien kiinnostus oman terveyskuntonsa ja ajosuorituksensa parantamiseen. Huippucrossareista kuntopyörän armottomuutta ovat käyneet kokeilemassa mm. Antti Pyrhönen, Matti Seistola, Eero Remes, Jukka Pirinen, Jussi Nikkilä ja Viron Edik Kuusk. Muutamia kuvia testeistä löydät galleriasta.

Perusperiaatteena talven harjoittelussa edetään siten, että aloitetaan kevyesti kehittämällä perusominaisuuksia, kestävyyttä ja voimaa ja lisätään määrällistä harjoittelua tasaisesti. Talven edetessä tehot harjoituksissa nousevat, suoritusajat lyhenevät ja siirrytään lajinomaisempiin harjoituksiin. Keväällä lajiharjoittelun lisääntyessä ”siirretään” talvella kehitetyt ominaisuudet ajosuoritukseen. Endurossa talvikilpailuja ajavien harjoittelu on aikataulutettava toisin. He ovat jo astetta edellä niitä, jotka vasta sulan maan turvin aloittavat varsinaisen ajokautensa.




Takaisin
 
 
Yhteistyössä
KC-Team
Galleria
KonttinenCoaching  |  Kaivotie 23 as 2, 01900 Nurmijärvi  |  040 708 4947  |  tomi(a)konttinencoaching.com
Copyright © 2005 KonttinenCoaching