| |
|
|
Nuorten MM 12.-13.8.2006
Nuorten MM oli kaiken kaikkiaan hieno tapahtuma ja kilpailu
oli erittäin mielenkiintoista seurattavaa. Suomalaisittain
ei suuria yllätyksiä nähty ja loppukilpailupaikan
onnistuivat saavuttamaan 85cc-luokassa Harri Kullas, Iiro Laitinen,
Tomi Seppänen sekä Akseli Kylänpää
varamiehenä. 125cc-luokassa loppukilpailupaikan saavuttivat
Joonas Lehtinen, Niko Koskela, Teemu Lång, Toni Arponen
ja Ludde Söderberg. Itse kilpailussa Harri Kullas ajoi
yhteispisteissä hienosti neljänneksi vain pisteen
päähän pronssimitalista, Iiro Laitinen oli 16,
Tomi Seppänen 25 ja Akseli Kylänpää 32.
125cc-luokassa Lehtinen oli 18, Söderberg 32, Arponen 36
ja Koskela 40.
Kilpailuviikonloppuna tapahtui useita loukkaantumisia, joista
osa johtui yksinkertaisesti MM-kilpailun luomasta ylimääräisestä
yrittämisestä. On täysin ymmärrettävää,
että varsinkin ensi kertaa kansainvälisissä kilpailuissa
kilpaileville tilanne on jännittävä. Konttinen
Coachingin kylmäpussit ja teippirullat hupenivat, kun kuljettajia
yritettiin parsia ajokuntoon. Tämä kertoo kuitenkin
myös siitä, miten tärkeänä kuljettajat
pitävät MM-kilpailua. Jännittämisen hallinta
ja uusiin olosuhteisiin sekä kilpailuihin sopeutuminen
on kuitenkin tärkeä ominaisuus, joka huippu-urheilijan
tulee hallita menestyäkseen. Siksi kilpailu on myös
hyvää kokemusta niille, jotka aikovat pyrkiä
jatkossakin kilpailemaan kansainvälisellä tasolla.
Konttinen Coachingin päätoimi kilpailuissa oli kuitenkin
pyöränvuokraus. Seitsemän kuljettajaa tarvitsi
pyörän viikonloppua varten ja KC järjesti pyörät
suomalaisilta kuljettajilta, huolsi ne ja asensi uusia varaosia
kilpailua varten. Kuljettajia olivat Thaimaasta Arnon Theplib,
Uudesta-Seelannista Matt Hunt ja Brad Groombridge, Kanadasta
Jason Benny, sekä Espanjasta Alonso Sanches Osuna, Francisco
Ortiz Mortinez ja Javier Martinez Olivares. Ikävä
kyllä, aionoastaan Espanjalainen Alonso Sanches Osuna pääsi
jatkoon lauantain karsinnoista ja muut saivat tyytyä katsojan
rooliin.
Kokonaisuudessaan projektin onnistumiseksi tarvittiin lukuisia
henkilöitä, joita ilman vuokraus ei olisi onnistunut.
Siksi Konttinen Coaching kiittää pyörien omistajia
Kaapo Pöllänen, Timo Haverinen, Tommi Mäkinen,
Arttu Kontkanen, Niko Pajas, Arto Jokinen ja Mikael Kaipanen
sekä mekaanikkoja ja kuljetuskaluston lainaajia Jukka Landen,
Timo Aaltonen, Toni Matikainen, Jarmo Matikainen, Mika Kaipanen
ja Harri Pajas.
Kuvia galleriassa!
Takaisin
|
| |
|
| |
|
|