KonttinenCoaching.com Ajankohtaista Kilpailukuulumisia
   
AJANKOHTAISTA
 
Kilpailukuulumisia

Kilpailukausi on alkanut ja EM- sekä MM-sarjasta on ajettu molemmista yksi osakilpailu. Pikkuluokan EM-osakilpailu ajettiin Ranskassa Castelnau De Levis –nimisellä paikkakunnalla. Jukka Pirinen oli ensimmäisen erän 11 yhden kaatumisen jälkeen ja Eero Remes 16. Toisessa erässä Jukka oli 13 ja Eero 18. Kärkeen on vielä matkaa, mutta kaksi ehjää erää antavat hyvää pohjaa tulevalle ja kausi on saatu avattua myös kovien kilpailujen osalta.

MM-sarja avattiin Belgian Zolderissa, jossa EM- sarjan tavoin KC-kuljettajien suoritukset olivat tasaisia, mutta paras osaaminen jäi vielä pimentoon. Matti Seistola oli MX2-luokassa 21 ja 17. Lähdöt olivat hyvät, mutta vaikeat spoorit eivät sujuneet riittävän rennosti ja vauhti ei ollut odotetunlainen. Ensimmäisessä erässä sijoitusta heikensi vielä kaatuminen erän lopussa. MX1-luokassa Antti Pyrhönen ajoi tasaiset sijat 13 ja 15. Ensimmäisessä erässä Antti oli lähdön jälkeen noin 10, kunnes ensimmäisten kierrosten aikana hyppäsi juuri alastulossa kaatuneen Brian Jörgensenin päälle. Antti pääsi kuitenkin nopeasti jatkamaan matkaa, mutta sijoitus heikkeni huomattavasti. Toisessa erässä Antti kaatui myös ensimmäisillä kierroksilla ja nousi vähitellen pistesijoille. Sekä Antilla että Matilla oli ajo jäykkää ensimmäisessä kilpailussa, mutta hyviäkin suorituksia oli nähtävissä, joten kaiken osuessa kohdalleen tulevat tulokset varmasti paranemaan. On kuitenkin selvää, että kovaa harjoittelua tarvitaan edelleen ja viikonloppu antoi taas selvän kuvan kärkikuljettajien tasosta. Masa tuli kilpailun jälkeen Suomeen viikoksi jatkamaan fyysistä harjoittelua, jonka jälkeen on taas aika keskittyä ajoharjoitteluun ja Espanjan MM-osakilpailuun 15.-16.4. Antti jatkoi suoraan Espanjaan ja hakee uudelleen tuntumaa hieman kovempiin ratoihin.

Galleriasta voit katsoa kuvia harjoituksista, Italianmestaruusosakilpailuista, TM-tehtaan arjesta ja kilpailuteamin esittelytilaisuudesta.



Takaisin
 
 
Yhteistyössä
KC-Team
Galleria
KonttinenCoaching  |  Kaivotie 23 as 2, 01900 Nurmijärvi  |  040 708 4947  |  tomi(a)konttinencoaching.com
Copyright © 2005 KonttinenCoaching