| |
|
|
Hollannin GP 3.-4.9.2005
Pirisen Jukan synkkä viikonloppu toi esiin todellisuuden,
jossa kaikki ei ole helppoa ja suunnitelmat eivät toteudu
toivotulla tavalla. Ajo ei sujunut koko viikonloppuna odotetulla
tavalla. Ajo ei ollut rentoa eikä parasta mahdollista,
mihin Jukka parhaimpina päivinä pystyy. Lisäksi
erittäin vaikea rata ei helpottanut tilannetta. Lieropin
rata on erittäin pehmeää hiekkaa, joka kului
todella raskaaseen kuntoon. Noin 90 % kierroksesta ajettiin
tapeilta seisten. Radalle oli jo ennen kilpailua tehty useita,
enemmän supercrosseista tuttuja röykky- ja hyppysuoria,
mitkä eivät pehmeällä hiekalla olleet täysin
kuljettajien mieleen.
Lauantaina Jukka kaatui harjoituksissa hurjasti hypättyään
liian pitkälle isosta pöytähyppyristä. Pyörä
käytännössä katsoen pysähtyi tullessaan
korkealta ilmasta tasaiselle pehmeään hiekkaan. Sama
toistui karsintaerässä, jonka jälkeen oli vuorossa
Last Chance. Siinä Jukka ajoi viidenneksi ja pääsi
mukaan sunnuntain kilpailuun. Lauantain ajomäärä
oli kuitenkin raskaissa olosuhteissa liikaa Jukan alaselän
lihaksille ja ne tuntuivat jo heti sunnuntaiaamun harjoituksissa
kipeiltä. Itse kilpailussa hän joutui keskeyttämään
molemmat erät samaan vaivaan, lihakset kramppasivat todella
voimakkaasti.
Seistolan Matti ei myöskään ollut viikonloppuunsa
tyytyväinen, vaikka välillä ajo hyvin sujuikin.
Karsinnat Masa läpäisi jo rutiinilla, mutta itse kilpailussa
vielä varmuutta tarvitaan. Ensimmäisessä erässä
Masa nousi parhaimmillaan yhdeksänneksi, mutta viimeisillä
kierroksilla mies kaatui ja oli lopulta 18. Toisen erän
alku oli lupauksia antava, kun Masa kaasutteli kolmantena ensimmäiset
mutkat. Vähitellen hän joutui kuitenkin taipumaan
vielä kovempien kuljettajien edessä ja oli maalissa
17. Viikonlopun pettymyksen kruunasi vielä varikkomopon
varastaminen erän aikana.
Vaikka itse kilpailun ajamisesta ei juuri mitään jäänyt
kerrottavaa, tuli konkreettisesti selville hyödyllistä
tietoa harjoittelua varten heikoista kohdista. Pyrhösen
Antin ja Jukan palautumista edistävä hieronta lauantai-iltana
osoitti allekirjoittaneelle lihasten todella joutuneen poikkeuksellisen
koville ajamisen johdosta. Vaikka olosuhteet olivat poikkeuksellisen
raskaat, oli tulosluettelo kärjen osalta odotetunlainen.
Tästä voidaan päätellä, että MM-sarjan
kärkinimet ovat erittäin kovakuntoisia. Kaikki tämä
ei tietenkään sinänsä ole suuri yllätys,
mutta ajattelemisen aiheista asiaa toiminnan parantamiseksi
kuitenkin. Voidaan toki myös kyseenalaistaa, kannattaako
Hollantiin asti lähteä asia tarkastamaan, mutta se
on tässä vaiheessa täysin turhaa ja olennaista
on keskittyä tulevaan.
Tulevaa harjoittelua varten viikonloppu toi esille selvästi
parannettavia osa-alueita. Jostain olisi Suomessa vielä
löydettävä tarpeeksi raskaita ratoja, joilla
myös MM-sarjaan haluavien kuljettajien olisi hyödyllistä
harjoitella. Toki pääpaino MM-sarjassa on kovilla
radoilla ja myös kilpailuolosuhteita vastaavia ratoja siltäkin
osin kaivattaisiin lisää. Yleisesti ottaen suomessa
on lähtökohtaisesti paljon hyviä ratoja, joita
kuitenkin tulisi, harrastajat huomioon ottaen, vaikeuttaa huomattavasti.
Katso myös kuvat galleriasta!!!
Takaisin
|
| |
|
| |
|
|