KonttinenCoaching.com Ajankohtaista Ajoleiri Espanjassa
   
AJANKOHTAISTA
 
Ajoleiri Espanjassa

Olosuhteet harjoittelulle olivat mahtavat. Vuodenaikaan nähden normaalia lämpimämpi sää ja hyvässä harjoituskunnossa olleet radat lisäsivät entisestään ajointoa. Tosin ajointoa tuntui kyllä juttuja kuunnellessa löytyvän jokaiselta runsain mitoin jo reilusti ennen reissua. Lämmin syksy mahdollisti ajamisen kesärenkailla aina lähtöajankohtaan saakka, joten totuttautuminen ei kestänyt kauan. Kädetkin kestivät paremmin, vaikka kovat radat aina rakkuloiden merkeissä jälkensä jättävätkin. Kovan radan ajotekniikassa riitti hiomista reilusti ja pääasiassa koko reissun ajan rakennettiin ajamisen perusasioita kuntoon unohtamatta kuitenkaan ajokunnon rakentamista.

Aamut aloitettiin kevyellä lenkillä ja venyttelyllä. Aamupalan jälkeen lähdettiin radalle ja ajoa kertyi päivittäin noin 1,5-2 h. Päivät venyivät pitkiksi, sillä ajamisen lisäksi kuskit itse vastasivat myös pyörän huollosta. Isommissa askareissa apua oli tarjolla, mutta ideana oli opetella myös huoltotoimenpiteitä tulevaisuutta varten. Radalta palattua oli ohjelmassa venyttely ja päivän aikana kuvatun videomateriaalin läpikäyminen.

Muutamana päivänä päästiin myös kastellulle radalle lähes kilpailunomaisiin olosuhteisiin. Liukas ja spoorinen rata muuttikin ajoa huomattavasti haasteellisemmaksi ja taas saatiin uusia asioita opeteltavaksi. Vajaassa kahdessa viikossa ajoa kertyi noin 15 h, mikä on hyvä määrä. Ajanjakson pituus huomioiden ajo myös kehittyi hyvin ja mikä tärkeintä, tuntuma kesäkeleihin säilyi.

Kiitos kuljettajille hyvästä motivoitumisesta harjoitteluun, rankka harjoittelujakso pystyttiin viemään hyvin läpi. Kuljettajia matkassa olivat siis Jukka Pirinen, Mikael Kaipanen, Ludde Söderberg, Antti Virkki, Pajakset Niko ja Roni sekä Vili Viitanen. Kiitos myös Kaipasen Mikalle suuresta avusta huoltopuolella ja Pajaksille ruokahuollosta sekä Pirisen Niinalle videoinnista.

Kuvia galleriassa!


Takaisin
 
 
Yhteistyössä
KC-Team
Galleria
KonttinenCoaching  |  Kaivotie 23 as 2, 01900 Nurmijärvi  |  040 708 4947  |  tomi(a)konttinencoaching.com
Copyright © 2005 KonttinenCoaching